Surullisuutta ja pohdintaa sen syistä

(Varoitus: joku voi ajatella tätä itsesääliksi. Jos niin teet helposti, mieti vielä uudelleen, kannattaako sinun lukea tätä. Tekstini sisältää tukun toteamuksia.)

Mennyt kevät ja sitä seurannut kesäni oli tietyissä asioissa todella huippuhyvä. Voitin liput jääkiekon mm-kisoihin Latvia-Usa-otteluun, jossa kävin siskoni kanssa. Kesäkuussa kävin kahden tärkeän ystäväni kanssa Tallinnassa ja muutenkin risteilin kolmannen ystäväni juhannuksena. Lisäksi voitin liput Ruisrockiin ja sain haluamani hyvät tiedot virkamiesruotsista.

Heinäkuussa kuitenkin kaikki kääntyi Ruisrockin jälkeen. Tallinnassa mukana olleista ystävistäni toinen kuoli äkillisesti. En ala tässä kertoa kuolemaan liittyviä yksityiskohtia, vaan keskityn suruni purkamiseen.

Menetin jotakin sellaista, jota ei voi rahassa mitata. Aitoa kiltteyttä ja ystävällisyyttä on melkoisen vaikeaa saada tässä maailmassa. Ihminen, joka tuli usein luokseni kylään, ei tule enää koskaan. Ihminen, jolle sain olla oma itseni, on ajatuksissani usein, mutta ei koskaan enää tässä maailmassa. Se sattuu todella paljon.

Vielä enemmän asia sattuu siksi, että koen itseni kovin yksinäiseksi, vaikka jonkin verran seuraa minulla joskus on. Vähänhän se on, kun minusta tuntuu, että kaikki muut suurin piirtein juoksevat kavereidensa kanssa paikasta toiseen. Ehkäpä tässä tulee esille ne toteutumattomat haaveet ja odotukset, joiden eteen olen kuitenkin tehnyt näkymätöntä työtä. Mikään ei tule ilmaiseksi, vaikka ennakkoluulot voivat niin toimiakin.

Ehkäpä asiaan liittyy myös se kaipuu rakkauteen ja parisuhteeseen. Nämähän eivät ole elämässäni koskaan tapahtuneet. Moni ystäväni on muuttanut muualle, jolloin satelliitinomaisesti ihmisiä on elämässäni. Moni ihminen on etääntynyt minusta. En koe itseäni kovin tärkeäksi ihmisenä - pikemminkin soijanakkikoneena, jonka on jotenkin ihmeellisesti vaikea pärjätä muiden kanssa.

Olen saanut myös useampaan otteeseen palautetta vetäytymiseeni liittyen. Jos on jokin isompi opiskelijoiden riento, niin vetäydyn helposti sivuun. Tämä johtuu usein siitä, etten  jaksa suurempaa hälinää, sillä päätäni alkaa särkeä. En välillä voi myöskään kuulla yhtään mitään, kun useampi ihminen puhuu yhtä aikaa.

Olisi hienoa saada olla jollekin ihmiselle läheinen ja tärkeä. Useimpia ei nimittäin kokemukseni mukaan minun läsnäoloni ja ajatukseni oikein kiinnosta. Tämä lisää vettä päänsisäiseen myllyyn ja antaa ymmärtää, että turha on enää yrittää. Miksi vaivautuisin, kun todennäköisimminn vastaus illanviettoon jne. on "En valitettavasti pääse."? Sen kuitenkin voi lukea mielessään "et kelpaa, olet tylsä/kamala/[sensuroitu]. Pelko toisen loukkaamisesta, hienotunteisuus ja käytöstavat estävät suoran sanomisen. Kuitenkin se, että jää yksin, jättää ihmisen virikkeettömään tilaan ja helposti sitä jää nettiin pyörimään. Niin minullekin on käynyt. Toisaalta joillekin käy niin, että viettävät yön valvoen ja miettien, mitä voisi tehdä paremmin ja miten olisi mielenkiintoisempi. Tämä myös on ollut minun kohtaloani.

Minullakin on tarjottavan paljon välittämistä, ystävyyttä ja rakkautta. Minulle saa jutella, sillä olen ihminen. Arvatkaa, miksi olen eläinrakas ja lakto-ovovegetaristi?

Miksen sitten juuri koskaan ota muihin kontakteja? Syynä tähän lienee se, että en halua olla häiriöksi. Toisaalta en tiedä, kuka minun viestejäni haluaa. Siksi olisikin kiva kuulla tai lukea jonkun sanovan, että "Jukka, milloin vietetään yhdessä iltaa tai lähdettäisiin Tukholmaan/Tallinnaan/risteilylle tai käytäisiin lounaalla?". Ilahdun myös jokaisesta facebookin yksityisviestistä ja -keskustelusta, kunhan niissä on positiivinen sävy.

Vaikka tässä olenkin murehtinyt sosiaalista elämääni, on todettava, että olen onnellinen siitä, mitä minulla on ollut. Hetkittäiset onnenpisarat virvoittavat. Jos joku haluaa, saa niitä iloisia asioita minultakin.

t. Jukka

Unelmiani

Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi olen kirjoitellut tänne yhtään mitään. Ajattelin, mitä kaikkea toivon elämältäni, johon kysymyksenä voisin yleistäen vastata haluavani aktiivista ja seurallista elämää.

Olen ajatellut ostaa Alias-sanaselityspelin. Sitä olisi kiva pelata, mutta tietenkin jonkun kanssa. Rakastan kyseistä peliä, sillä siinä on melkein aina hauskaa.

Haluaisin harrastaa liikuntaa. Olisikin kivaa, jos olisi jossakin joku, jonka kanssa voisi pelata pöytätennistä pallotellen. Eikä siinä kaikki, myös iltakävelylenkit ja puiston penkillä istumiset olisivat sitä, mitä toivoisin.

Arjessa olisi mukava syödä enemmän opiskelijaravintoloissa jonkun kanssa. Laskin, että kuluneena lukuvuotena tuutoroinnin päätyttyä olen syönyt jonkun kanssa yliopistolla yhteensä vajaa 10 kertaa (kiitos kaikille seurana olleille!). Tietysti myös kahviloissa olisi kiva käydä niin ystävien kuin kavereidenkin kanssa. Iltaahan on aina kiva istuskella jossakin, mutta yksinään menemiseen on turhan korkea kynnys.

Tahtoisin myös laulaa enemmän karaokea. Yksin baarissa oleminen on aika turhauttavaa, koska istumapaikka menee usein lauluvuoron aikana. Samoin käyn mielelläni laivaristeilyillä (joita nyt jo kolme kertaa olen tänä vuonna kokenutkin).

Kertomani taitaa olla aika tavallista. Unelmoin siis elämästä. Haluaisitko olla osana sitä? 

t. Jukka