Olen melko vähän puhunut omasta ympäristövihreydestäni. En kuitenkaan ole mikään sellainen cityvihreä, jonka mielestä kaikkien tulisi asua betoniviidakoissa pienissä kopeissa. On syytä tarkastella hiukan paremmin, mitä oma ympäristövihreyteni on.
Jo pienenä lapsena olin kiinnostunut kukista ja eläimistä. Maaseutukin tuli tutuksi lapsuudessa, kun tuli vierailtua sukulaisten luona. Naudat, hevoset, kanat ja lampaat tulivat sitä kautta tutuiksi. Sama koskee kalastusta, johon suhtaudun nykyisin ihan eri tavalla kuin lapsena.
Kaupunkilaislapsena luomuviljely tuli tutuksi asiaksi, kiitos tiedostavan äitini. Olipa minullakin omia penkkejä vuosien ajan Keravan kaupungin Kytömaan viljelyskasvimailla. Näin ollen kyssäkaali, sitruunamelissa ja mustajuuri tulivat tutuiksi nauriiden, porkkanoiden ja muiden kasvisten ja juuresten ohella.
Myös metsäretket olivat tuttuja itselleni jo lapsena. Kun kesällä ja syksyllä muut perheemme jäsenet poimivat marjoja, niin itse poimin sieniä - aika hyvin niitä tuntien. Omia suosikkejani ovat olleet lampaankääpä, vaaleaorakas ja mustatorvisieni, joskin tunnen myös melko hyvin rouskuja, haperoita ja tatteja.
Kuitenkin yksi asia ympäristöön liittyen on eläimet. Muistan, kun sain joululahjaksi lintulaudan. Siten myöhemmin katselin, kun siinä kävi monia vieraita. Myöhemminkin harrastuksena on ollut tuo lintulautaelämän seuraaminen ja olenpa saanut nähdä monia lajeja.
Puutarhakasvit ovat tulleet tutuiksi, kuten myös eri hedelmäpuut lajikkeineen. Murrosiän kynnyksellä tuli hankittua tai saatua kaksi luumupuulajiketta: Opal ja Koetarhan väskynä. Olipa minulla päärynäpuukin, joka oli Tonkovjatka. Se valitettavasti kuoli ennen kuin ehti tehdä yhtäkään hedelmää. Sen sijaan luumupuut ovat olleet todella satoisia, kunhan ovat satoikään ehtineet.
Yläasteella otin valinnaisaineeksi oppiaineen maa- ja metsätalous sekä puutarhanhoito. Tämä oli minulla aina kiitettävä ja päästötodistuksessa on arvosana 10. Pidinkin tätä varsin mielenkiintoisena oppiaineena. Näihin aikoihin haaveilin biologin ammatista, mutta kuultuani erään biologin opiskeluaikaisesta tehtävästä avata kissa, jäi tämä haaveeni siihen.
Lemmikkieläimet ovat olleet aina todella läheisiä minulle. Se onkin vahvimpia yhteyksiäni luontoon ja ympäristöön. Eläinten kanssa eläminen on tuonut itselleni paljon suuria tunteita. Näin ollen päätin jo nuoruudessani, että ryhdyn joskus kasvissyöjäksi. Teinkin sen hiukan ennen 19-vuotispäivääni ja näin ollen olen ollut kasvissyöjä jo 18 vuotta. Olisin mielelläni vegaani, mutta valitettavasti en ehdi valmistaa ruokaa ja valmisruuissa on harvoin vegaanisia vaihtoehtoja.
Jotkut ehkä miettivät, miksen sano oikeastaan mitään esimerkiksi ilmastosta tai vesistöistä. Kyllä ne kiinnostavat, mutta tiedän monia muita, jotka ovat paljon kiinnostuneempia aiheesta. En ole kuitenkaan vesiasioissa niin kaukana; akvaariot ovat olleet elämääni jo pitkään. Ymmärrän vesien likaantumisesta jotakin ja niiden vaikutuksesta kaloihin ja muihin vedeneläviin.
Nyt kypsemmällä iällä olen liittynyt Vihreisiin, ryhtynyt puolueen aktiiviksi ja tarkentanut kasvissyöntiäni. Vältän kuolluteläinperäisiä tuotteita. Olen vuonna 2013 tehnyt puoluekokousaloitteen mm. väriaineen E120 (karmiini) kieltämiseksi, koska sille ei ole pakottavaa tarvetta. Siinä tapetaan isot määrät kirvoja.
Lopuksi voin kertoa, että aloitin vuonna 2010 ympäristötieteen sivaineopinnot Turun yliopistossa. En ole niitä vielä jatkanut, mutta jatkoaikeita on - ehkäpä jo tänä syksynä.
t. Jukka
